Konseptisuunnittelu

Kauppakeskus Kampin “Kortteli”

Ainutlaatuinen ja ennennäkemätön ravintolakokonaisuus kauppakeskusympäristössä.

Lähtökohdat

Projektin suunnitteluvaiheen alkaessa Kampin alimpien kerrosten asiakasvirta oli Suomen kauppakeskusten suurin. Metroasema ja linja-autoterminaali toivat sinne paljon kävijöitä. Ravintolakokonaisuuden lähtökohta oli kehittää ylimmistä kerroksista uusi destinaatio, joka houkuttelisi alimpien kerroksien suuria asiakasvirtoja ja jota varten Kamppiin saavuttaisiin varta vasten. Tavoitteena oli myös saavuttaa uusia asiakasryhmiä, joille kauppakeskus ei ollut aiemmin houkutteleva ajanviettopaikka. Kampin alueella oli puute laadukkaammasta lounas- ja illallistarjonnasta. Samaan aikaan ravintolakäyttöön soveltuvia tiloja ei ollut tarjolla. Kampin kiinteistöomistajan Baringsin (ennen Cornerstone Real Estate Advisors) tiimi lähti kehittämään kerrosta rohkeasti ja kunnianhimoisesti.

Kampin ravintolakortteli

Konsepti tukee vuokrausta, markkinointia ja toteutussuunnittelua

Tilakonseptointi aloitettiin loppuvuodesta 2015. Se tehtiin tiiviissä yhteistyössä tilaajan ja ankkurivuokralaisen kanssa.

Amerikka valmisteli ja fasilitoi huolellisesti konseptikehitysvaiheen työpajat. Näin konseptikehityksen perustaksi saatiin kaikki mahdollinen lähtötieto esimerkiksi yksittäisten ravintoloiden tarpeista, kiinteistöomistajan taloudellisista reunaehdoista ja Amerikan kaupallisten tilojen suunnittelukokemuksesta.

Tilakonseptoinnin tavoite oli palvella erityisesti kahta tarvetta

1. Vuokrausprosessi ja markkinointi:
Concept Manualissa on kuvattu ja perusteltu kerroksen liikeidea, liiketilajako ja palvelujakauma. Esitys viimeisteltiin niin, että Suomen mielenkiintoisimmat ravintoloitsijat konsepteineen uskaltaisivat tarttua täysin uudenlaiseen mahdollisuuteen.

2. Suunnittelutyön selkänoja:
Concept Manualin tarkoituksena oli toimia selkänojana alueen muulle suunnittelutyölle. Tällä tavalla erikoissuunnittelijat pystyivät etenemään itsenäisesti, kunhan tarkistivat, että ratkaisut eivät olleet ristiriidassa konseptin kanssa.

Visuaalinen ilme

Tilan tarinan havainnollistamisessa korkealaatuisilla havainnekuvilla oli merkittävä rooli. Vuokralainen pystyi innostumaan Korttelin konseptimanuaalin tarinasta. Realistiset ja yksityiskohtaiset havainnekuvat auttoivat ravintoloitsijoita todella samaistumaan niihin ja näkemään oman roolinsa osana kokonaisuutta.

Konseptikehitys tehtiin tiiviissä aikataulussa Amerikan avoimella yhteissuunnittelumallilla design sprinteissä. Avoimessa suunnitteluprosessissamme keskeinen periaate on yhteissuunnittelu. Onnistumisen edellytyksenä on ollut sitoutunut ja innostunut kiinteistöomistaja Baringsin tiimi, intohimoinen ravintola-alan kehittäjä We Are Group.

Lopputulokset

  • Korttelin konseptiesitykseen panostettiin paljon ja sitä valmisteltiin huolellisesti. Se kannatti, sillä vuokraus onnistui ennakoitua jouhevammin.
  • Huolellinen konseptointikäsikirja toimi myös kaiken muun suunnittelun pohjana. Näin Kortteli todella näyttää visuaalisesti juuri siltä kuin se alun perin konseptoitiin. Palvelujakauma ja liikeidea ovat myös juuri suunnitellun mukaisia.
  • Mediahuomio on ollut merkittävää

Faktat

Kohde:
Kortteli (Kauppakeskus Kampin 5. kerros)

Asiakas:
Barings (ent. Cornerstone Real Estate Advisors)

Ajankohta:
2015 – 2016

Laajuus:
3 500 m2 ja 1000 ravintola-asiakaspaikkaa

#designbyamerikka:
Korttelin konseptikehitys, urakka- ja toteutussuunnittelu sekä tuotannon valvonta

Top 3

  • Ainutlaatuinen ja ennennäkemätön ravintolakokonaisuus kauppakeskusympäristössä
  • Esimerkillinen yhteissuunnittelun prosessi konseptikehityksessä tilaajan, ravintoloitsijan ja suunnittelijan välillä
  • Visuaalisesti onnistunut kokonaisuus, jossa upeat näkymät Helsingin kattojen yllä on hyödynnetty. Korttelilla oma, tunnistettava ja tyylikäs visuaalinen identiteetti antaen tilaa eri ravintoloiden omille designeille.

Työryhmä

  • Amerikka: Teemu Nojonen, Sami Maukonen, Jere Gröhn, Francesc Palomeras, Tomi Jokinen, Emma Penttinen ja Mervi Karvinen
  • Kauppakeskus Kamppi (tilaaja)
  • We are group
  • Arkkitehdit Davidsson Tarkela
  • Lighting Design Collective
  • Rakennuttajatoimisto HTJ

Kaipaako kohteesi kehittämistä? Olemme käytössäsi! Ole yhteydessä Asiakkuusjohtajaamme Maria Kelteriin sähköpostitse maria.kelter@amerikka.fi tai soittamalla +358 40 595 8580

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Helsingin keskeisin kauppakeskus – Kamppi

Lue lisää

Mall of Tripla

Lue lisää

Lentoaseman uusi Food Hall

Lue lisää

Lue lisää