VISIONARY CONCEPTS WITH DATA AND HEART

Amerikka tänään

Amerikassa toteutetaan unelmia. Tule meille tekemään urasi parhaat työt ja jättämään kaupungin siluettiin oma kädenjälkesi!

Olemme saaneet rakentaa kaupunkeja ja kaupunkilaisten unelmia. Olemme kuulleet millaisia kohtaamispaikkoja toivotaan ja miltä niiden tulisi tuntua. Olemme vieneet työympäristöihin palveluita, joita emme vuosia sitten olisi osanneet kuvitellakaan niihin yhdistettävän. Ennen kaikkea, olemme luoneet tiloja, joissa ihmiset viihtyvät.

Amerikka on kasvanut yli 20 tekijän kunnianhimoiseksi suunnittelutoimistoksi, jonka suunnittelutöissä konsepti rakennetaan perustuksista alkaen. Meille rakennettu ympäristö ei ole vain tilaa, vaan elävää kaupunkia täynnä kulttuuria, palveluita ja tapahtumia. Suunnittelumme kattaa arkkitehtisuunnittelun lisäksi palvelurakenteen kehittämisen kestävää kaupunkielämää tukevalla asenteella.

Avoin työhakemus!

Amerikassa työskentelee arkkitehteja, sisustusarkkitehteja, muotoilijoita ja ravintola-alan osaajia. On meillä myös yksi tuotantotalouden insinööri ja valtiotieteiden maisterikin! Elinvoimaisen urbaanin ympäristön kehitystyö vaatii monenlaista osaamista, siksi meillä on erilaisia ihmisiä.

Amerikassa toteutetaan unelmia.

Kampin uudistus, Ruohonjuuren lippulaivaliike, Savoyn arkkitehtuuri- ja pääsuunnittelu, Helsingin Päärautatieaseman uudistus, Casino Tampere…sekä lukuisia muita kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita! Meille rakennettu ympäristö ei ole vain tilaa, vaan elävää kaupunkia täynnä kulttuuria, palveluita ja tapahtumia. Suunnittelumme kattaa arkkitehtisuunnittelun lisäksi palvelurakenteen kehittämisen kestävää kaupunkielämää tukevalla asenteella.

Mikäli koet toimintamme omaksesi, pääset tutustumaan Amerikkalaisiin tästä. Voit aina laittaa meille avoimen hakemuksen rekry@amerikka.fi.

Katso Office Manager ja partneri Heli Sirénin uratarina tästä.

Amerikkalaisen kommentti

Projektit ovat kiinnostavia ja niitä on nasta tehdä! Oli myös mukavaa päästä heti kiinni mielenkiintoisiin projekteihin ja löytää paikkansa tiimissä.

Amerikkalaisen kommentti

Opin koko ajan jotain uutta samalla kun myös yritys kehittyy ja kasvaa yhä mielenkiintoisempaan suuntaan. Pidän Amerikan johtamistavasta ja erityisesti siitä, että ihmisten erilaisuus ja vahvuudet hyväksytään sekä elämäntilanteita ymmärretään.

Amerikkalaisen kommentti

On ollut huikeaa olla mukana upeissa hankkeissa, jotka kehittävät Helsinkiä hienoon suuntaan. Suurin ylpeydenaiheeni on Kampin Korttelin onnistuminen ja se, ettei kohde jäänyt tähdenlennoksi, vaan muutti kauppakeskusruokailua koko Suomessa.